Ajankohtaista

27.9.2018

Share |

Torstai 27.9.2018 - Kristiina Aaltonen


MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA – MIKÄ ON KUTSUMUKSENI?

 Nordic-Progress-Konsultin-kynasta-mika-minusta-tulee-isona.jpg

Väitetään, että meistä jokaisella on kutsumus. Onnekkaimpia ovat ne, jotka löytävät sen itsestään ja joiden perhe tai läheiset kannustavat pitämään kiinni siitä. Kannattaa lukea erilaisten alojen menestyjien elämänkertoja, sillä huomaat, että suurin osa näistä merkkihenkilöistä on joutunut kamppailemaan kutsumuksensa eteen. Jotkut ovat onnekkaita, kuten Steve Jobs, jonka perhe tuki kutsumusta, vaikkei yhteiskunta ollut vielä valmis tähän.
 
Jos et vielä tiedä mitä haluat tehdä, jatka etsimistä. Kun se alkaa selkiytymään, tulet tarvitsemaan paljon sisua. Sen tulee olla sinun oivalluksesi, ei äidin tai poikaystävän. Kaikki alkaa asenteestasi. Kaikki tähän mennessä kokemasi on hyödyksi matkalla kohti seuraavaa. Vaikka tuntuu, ettei se kesätyö kaupan kassana ole ollut systemaattinen kokemus kohti aivokirurgiaa, on se opettanut valtavasti asiakaspalvelua.
 
Kaikki vastoinkäymisesi ovat olleet tärkeitä polullasi. Optimisti on proaktiivinen ja keskittyy tulevaan. Kuten Stephen Covey toteaa, käytöksemme on viime kädessä seurausta päätöksistämme, ei olosuhteistamme.  Optimisti keskittyy ratkaisuihin ja muuttuu haasteiden mukaan. Pessimisti on reaktiivinen eli elämääsi määräävät ulkoa tulevat viestit. Lenkille lähdetään siksi kun vaimo käski.
 
Mistä olet itse aina nauttinut? Missä vanhempasi, sisaruksesi tai ystäväsi ovat sanoneet, että olet erityisen hyvä? Yksi asiakkaani oli tietotekniikan myyjä, huippu sellainen. Mutta hän ei viihtynyt työssään. Hän rakasti sisustamista. Polku vei tietotekniikkamaailmasta tapahtuman järjestäjäyritykseen, josta tuli yt:ssä lähtö. Hän masentui, mutta hetken kuluttua tuli vastaan sisustussuunnitelijan kurssin ilmoitus ja koska taantuma-aikana ei ollut muutakaan tarjolla, lady suoritti sen. Sana kiiri, että hän etsii töitä ja oli aivan innoissaan, jolloin aukesi paikka erään yrityksen tilasuunnittelijana ja toteuttajana. Nykyään tämä energinen lady omistaa sisustusliikkeen ja tarjoaa palvelujaan myös yrityksille toimitilasuunnittelijana.
 
Mieti missä haluaisit olla viiden vuoden kuluttua, jos voisit itse päättää. Visiostasi tulee tulla sinulle innostava, hyvä olo. Voit vaikka kirjoittaa itsellesi kirjeen, jossa kerrot miten olet päätynyt tähän tilanteeseen. Minkälaista arkesi olisi, kun olisit pääasiassa flow-tilassa. Mieti, minkälaisessa elämässä luonteenvahvuutesi olisivat avainasemassa.
 
Pyydän asiakkaitani keräämään vihkoon tai muovitaskuun asioita, joista innostuvat. Impulssi voi tulla esim. lehdestä, netistä, elokuvasta, keskustelusta pikkujouluissa tai kylässä, kirjasta yms. Kirjaa ideat ylös, vaikka ne tuntuisivat irrationaalisilta ansaintalogiikkaan nähden. Voi olla, että galaksien välisten alusten mekaanikko ei ole vielä ajankohtainen, mutta jonkun muun aluksen on.
 
Itse vaihdoin 20-vuotisen it-alan urani spontaanisti. Olin jo hiukan turhautunut, kun en tiennyt miten kehittyä. Tein vuonna 2017 MBA lopputyöni aiheesta Hyvät alaistaidot it-alan kilpailutekijänä. Teoriaa opiskellessani törmäsin coachingiin. Innostuin valtavasti siitä, että voisin auttaa muita työelämässä. Etsin ja löysin kurssin, jossa voisi opiskella ja sertifioitua business coachiksi. Aihe kiinnosti niin paljon, että opiskelin seuraavat kymmenen vuotta coachingia, työnohjausta, toiminnallisia menetelmiä ja psykodraamaa. Sekä lukemattoman määrän suomalaista ja englanninkielistä kirjallisuutta. Alkuvuosina rahaa ei tullut paljoakaan, mutta se opetti harkitsemaan ostoksia ja arvostamaan edelleenkin jokaista tilausta.
 
No niin, kun viiden vuoden kuva alkaa selkenemään, jaa se kolmelle vuodelle ja sitten vielä vuodelle. Ja vuosi vielä kuukausiksi. Mitä tulee tehdä, jotta olet viiden vuoden kuluttua siellä missä haluat olla?  Määrittele lopuksi ensimmäinen konkreettinen askel kohti määränpäätäsi. Näin olet jo matkalla oikeaan suuntaan.

Lopulta tulevaisuuden avaimet ovat omissa käsissäsi. Henry Ford totesi aikanaan: ”Jos uskot, että pystyt, tai uskot että et pysty, olet todennäköisesti oikeassa.”

-Krisse

Kristiina_Aaltonen_Nordic_Progress.png

Tekstin kirjoittaja Kristiina Aaltonen toimii Nordic Progressilla mm. johtavana konsulttina, valmentajana, Leadership Coachina sekä työnohjaajana. Mikäli kaipaat vaikkapa buustausta työssä jaksamiseen, ota rohkeasti yhteyttä Krisseen!

KRISTIINA AALTONEN
johtava konsultti, valmentaja, 
Leadership Coach, työnohjaaja

Tel. +358 20 769 8887
Mobile: +358 50 381 8953

kristiina.aaltonen@nordicprogress.fi

Avainsanat: urakehitys, työ, työelämä, coaching, valmennus,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini