Henrik Gustafsson, johtava konsultti
Henrik on toiminut Nordic Progressissa suorahaku- ja rekrytointikonsulttina vuodesta 2001. Aikaisemmin hän työskenteli useita vuosia isossa kansainvälisessä yrityksessä muun muassa talousjohtajana sekä Pohjoismaiden johtavassa IT-tukkurissa toimitusjohtajana.
Henrikin osaamisalueeseen kuuluvat ylimmän johdon suorahaku sekä kotimaisissa että kansainvälisissä yrityksissä. Hän vastaa myös EMA-yhteistyöstä.
p. + 358 20 769 8882, Mobile +358 400 771 111
etunimi.sukunimi@nordicprogress.fi

Heikki Korhonen, johtava konsultti, valmentaja
Heikki on työskennellyt vuodesta 1995 yrityskonsulttina ja yrittäjänä. Nordic Progressin riveihin hän astui 1999. Nykyisin Heikin toimenkuvaan kuuluvat asiakaslähtöisten strategiaprosessien ohjaus ja yritysten asiakaspinnassa tapahtuvan toiminnan valmennuspalvelut sekä kasvavana osa-alueena uusien organisaatioiden haltuunoton varmistaminen.
Heikillä on vahvaa kokemusta ICT -palvelutuotannon myynnistä sekä viestintätoimialasta. Hän työskenteli aikaisemmin länsisuomalaisen lehtitalokonsernin toimitusjohtajana ja organisoi menestyksekkäästi eri liiketoimintojen yhdistämisen kannattavaksi kokonaisuudeksi.
p. + 358 20 769 8883, Mobile +358 400 722 736
etunimi.sukunimi@nordicprogress.fi

Martti Louhelainen, johtava konsultti
Martti on toiminut Nordic Progressin suorahaku- ja rekrytointikonsulttina vuodesta 1999. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa ylimmän johdon sekä myynnin ja markkinoinnin johto- ja avainhenkilöiden suorahakua. Aikaisemmin hän on tehnyt pitkän uran myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä, elintarviketeollisuudessa, päivittäistavarakaupan ja horecan parissa.
p. +358 20 769 8884, Mobile +358 400 558 140
etunimi.sukunimi@nordicprogress.fi

Erkki Lumme, johtava konsultti
Erkki on työskennellyt Nordic progressissa suorahaku- ja rekrytointikonsulttina vuodesta 1997. Hänen toimeksiantonsa ovat vaihdelleet ylimmän johdon suorahausta asiantuntijoihin ja myyntihenkilöstöön. Erkillä on osaamista myynnistä, markkinoinnista ja taloushallinnosta. Hänen tärkeimpiä toimeksiantajiaan ovat terveydenhuoltoalan, lääkemarkkinoinnin, sairaala- ja lääketarvikekaupan yritykset sekä päivittäistavarakauppa ja tekninen tukkukauppa.
Erkin aikaisempi työkokemus on kertynyt autoalan itsenäisenä yrittäjänä kymmenen vuoden ajalta ja ison automaahantuojan erilaisista johtotehtävistä.
p. +358 20 769 8881, Mobile +358 400 916 999
etunimi.sukunimi@nordicprogress.fi